keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Koukussa oman sisällön luomiseen.

"hei veli, tää peli pilaa miun elämän."
"miks?"
"ku täs on taas tälläne vitun emblemeditori!"
- Forza Horizon 2:sta pelatessa



Epäsuora, pimeä ja salainen himoni on ollut jo pitkään erilaiset kuvanluontityökalut erilaisissa peleissä. Ensimmäisen maistiaiseni taisin saada xbox 360:n Forza Motorsport 3 pelistä. Peli jossa on satoja kisoja koluttavana, useampia satoja autoja ajettavana, huikean tarkat fysiikkamoottorit ja ties mitä autopeleille olennaista shaibaa, mieleni kirkastuu heti mahdollisuudesta maalata omiin autoihin typeriä kuvia.

Homma pysyi normaalina kuriositeettina hyvin pitkään. Väänsin lempparibändin logon editorilla, ja sain hieman vääristyneen version kiiltelemään Mustangini konepellille - kyllä nyt kelpasi piestä tekoälykuskeja maaliviivoilla! Pikkuhiljaa, aikaa alkoi kulua enemmän ja enemmän editorin parissa kuin radoilla kaahatessa.



Forza Horizon 2:sta (sarjan uusin, syksyllä 2014 ilmestyny osa) olen pelannut kirjoitus hetkellä 71 tuntia. Läpipeluu prosentti näyttää 11 %. Olen siis kuluttanut aikaani pelin editorissa jo muutaman yksittäisen pelin verran. Toisaalta, ei tämä ole kovinkaan iso juttu. Oikeastaan on vain todettava että peli tarjoaa kaikille jotain. En varsinaisesti edes "pidä" autopeleistä, ja autot itsessäänkin ovat lähinnä epäkiinnostava kulkuväline. Tietty, kyseinen autopeli tarjoaa perus autopeliä enemmän vaihtoehtoja. Tykkäätkö ajaa satanen lasissa keskellä peltoja ja mäkiä? Onnistuu. Nautitko mieluummin maksimissaan 40 km / h köröttelevistä rata-autokisoista? Onnistuu sekin. Kaikkein tylsin vaihtoehto, katukisoja urheiluautoilla? Tottakai sekin onnistuu. (Emopelisarja Forza Motorsport on juuri tätä.)













Oma ehdoton suosikki kisamuotoni on hikisellä ralliautolla kurvaaminen ohuilla metsäpoluilla, ukkosen jylistessä taustalla. Vauhdin hurmaa parhaimmillaan. Tätä tarjosi viimeeksi yhtä hurmoksellisella fiiliksellä, autopelin kruunaamaton kingi, Dirt 2. Paalupaikka on täten menetetty Horizon 2:lle. (Seuraavaan Dirttiin emblem-editori ja olen myytyä miestä.)



Editoreita löytyy myös muista peleistä. On niin sanottuja köyhän miehen versioita, joissa valitset yhden siluetin, taustan ja kenties reunuksia, ja vaihtelet värit mieleiseksesi. Vittu että repee perse tälläsissä. Naurettavaa luovuuden rajoitusta. Kunnon editorissa työstät satoja layereitä neliöitä päällekkäin muodostaaksesi ympyrän - noin karkeasti sanottuna. (esimerkiksi alapuolen kuvassa näkyvä kallo: n. 500 layeriä)



Pelien editoreissa ei pysty varsinaisesti piirtämään mitään. Kuvien luominen onnistuu ainoastaan esimerkiksi sijoittamalla pallon muotoisia tasoja päällekkäin saadaksesi haluamasi muodon. Tästä syystä huomaan usein kiroavani taivaita ja huutavani: "missä miu photari". Omien kustomoitujen autojen ulkonäöt ilmenevät toisilla ihmisillä, heidän pelatessaan jokaisen omaa henkilökohtaista Drivataria vastaan. Esimerkiksi veljeni kisaillessa tekoälykopiotani vastaan, näkee hän muös coolisti tuunatut autoni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti