Levynurkka #1: Sielut matkalla maailman ääriin.

Edellisessä postauksessa avasin hieman NURKKA-yhteisöä ja sitä mikä vittu se nyt ylipäänsä onkaan. Poimin ensimmäisen levyn kuunneltavakseni, kirjoittaakseni siitä jotain mieleenjuolahtavaa kakkendaalia. 

Artisti: Alcest Albumi: Les Voyages de l'Âme

Previkkaa, levyn biisi numero 2

Velipoikani suositteli NURKKAan ranskalaisen shoegaze, post-rock/metal yhtyeen toisiksi uusinta albumia. Olen nimen nähnyt mainittavan aikaisemmin mm. Les Discrets poppoon yhteydessä. Vuonna 2000 alkunsa saanut Alcest hypisteli skebojaan black metallin tahtiin, joskin heput ovat selkeästi ruvenneet riehumisen sijaan syömään mustikoita ja tämä sopii meikäpojalle vallan mainiosti.

"Aika hempeetä rimputtelua ranskaks (näin vaihteeks)" - veljen 01 kommentti
"Jaa. Rauhallista." - veljen 02 tyhjentävä mielipide albumista

Levy alkaa hissukseen kitaran rennolla näppäilyllä ja humisevalla kuoroambientilla. Heti alussa luodaan selkeä fiilispohja tulevalle matkalle levyn parissa. Laulujen iskeytyessä mukaan meininkiin pysyy meno edelleen varsin seesteisenä, joskin äänivallimaiset taustakitarat ja bassot ja rummut ja mitkälie härpäkkeet nostavat tunnelmaa uusiin sfääreihin. Olen vakuuttunut jo ensimmäisen kappaleen aikana. Korviin pistävin särö on ranskalaisen homon kieli. Ehtaan fransmanni tyyliin englannin kieli on suuri ei, ja hyräilyt hoidetaan omalla äidinkielellä. Tuntuu jokseenkin typerältä kuunnella musiikkia, jonka sanoista ei saa mitään selvää - vaikkakin tämän luulisi olevan tuttu tunne, välillä raskaampaakin musiikkia kuunnellessa. 

Ensimmäinen biisin luoma kuva rikkoutuu jokseenkin kakkosbiisin alkaessa jykevämmällä äänimaailmalla. Housuni saattavat kostua hieman. Ensimmäisen levypälätyksen yhteydessä on hyvä mainita henkilökohtaisia mieltymyksiäni, genreistä riippumatta.

Raskaat äänimaailmat, säröiset soundit, rauhallinen, kenties aaltoilevakin tempo. Mielenkiintoiset, mutta yksinkertaiset rummut. Nautinnolliset, kenties yksinkertaisetkin melodiat. Näistä elementeistä voisin sanoa koostuvan "täydellisen musiikin". Elektronisessa musiikissa, metallimusiikissa. Kaikissa genreissä.

Ja voi jumalauta, kakkos biisi edustaa juurikin tätä. Laulajan ryhtyessä kiekumaan räkäisen kukon lailla, viimeiset karvanikin nousevat pystyyn. Loistavaa kamaa. Saatana. Sormeni hyväilee volyyminäppäintä pikkuhiljaa kattoa kohti. Korvien vuotaessa verta ollaan saavuttu nirvanan tuolle puolen. Kakkos biisin lähestyessä loppuaan tempo nopeutuu ja biisi etenee vauhdilla kohti seuraavia kavereitaan. 

Albumi muistuttaa hyvin paljon "serkku yhtyeensä" Les Discretsin tuotantoa - joskin Alcest tuntuu hieman enemmän metallilta. En sanoisi kumpaakaan toistaan huonommaksi, mutta täytyy myöntää että miellyttävämmältä Alcest kuulostaa, ainakin näin metalmästerin omiin korviin. 

Levyllä ilmenee jonkin verran vittumaista tilutusta, muttei liiaksi asti. Albumin viehätys tokan biisin jälkeen lähtee lievään laskusuuntaan, mutta kyllä tämän loppuun asti kuuntelee helposti. En osaa ajatuksiani paremmin loppuun summata; jos rauhallinen, maalaileva musiikki nappaa, anna kiekolle mahdollisuus. Maaliskuun paras, itselleni uusi levy, on tässä.

Tietäjät tietää: mielestäni levyke uppoaa jonnekin Isiksen ja Opethin välimaastoon. 

Levynurkassa käyn lävitse omaksi ilokseni valitsemiani levyjä NURKKA-yhteisöstä. Kaavitut kermat paskan päältä.